Hoitajilleko palkkaa?
Kevätkukkaset kukkivat ja mieli on sen mukainen. Käytiin eilen Eelin kanssa KYS:ssä tutkimuksissa ja Eeli sai terveen paperit. Kebvään ihanin uutinen varmasti koko perheelle. Ainakin toistaiseksi saadaan olla erossa lääkkeistä ja sairaalakäynneistä. Voi olla, että Eelin kasvaessa joudutaan vielä toimenpiteitä tekemään, mutta se on sen aika sitten. Ilolla kesää odotellaan ja illat menevätkin ulkona pomppien ja kukkien kanssa touhuten.Kuntapolitiikan saralla oli eilen valtuuston kevätkokous. Viime vuoden tilinpäätöstä pohtiessa päällimmäisiksi huolenaiheeksi nousi odotetusti eri alojen, etenkinperusturvana menokasvu. Vaikka kunnan talous onkin vielä suht hyvässä kuosissaan, on tulevaisuudessa varauduttava muutoksiin ja rakenteisiin puuttumiseen. Erityisen huolissani perusturvan puolella olen siitä, että mielenterveys- ja päihdepalvelut voivat vuosien myötä heikentyä. Sekä lastensuojelumenot että päihdehuollon laitoshoitopäivät ovat lisääntyneet huomattavasti. Raha-automaattiyhdistys tukee vielä tällä hetkellä monia toimijoita, joilta kunta ostaa palvelut. Entä tulevaisuudessa? Mielestäni kunnassa on hyvissä ajoin tehtävä suunnitelma mielenterveys-, päihdetyön sekä lastensuojelun ennaltaehkäisemiseksi, jottei väliinputoajjia näissä ryhmissä olisi tulevaisuudessa.
Hoitotyön luvatut palkankorotukset puhuttavat. Ihmettelen itsekin sairaanhoitajana, minne keskustelusta ovat kadonneet lähihoitajat. Entäpä kaupan osa-aikaiset työntekijät, siistijät ym. pienipalkkaiset, naisvaltaiset ammatit? Kovasti mielenkiinnolla seuraan nykyisen hallituksen toimia, lupauksia ja niiden toteuttamisia. Käykö niin, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät? Onko luvattujen veronalennusten seurauksena se, että julkiset palvelut heikkenevät, kun veronalennuksiin menevä raha on kaivettava jostain? Toivottavasti ei.