tiistaina, toukokuuta 08, 2007

Tasa-arvoisuutta kylien asukkaille

Kunnassa kuohuttaa; tällä kertaa Sorsakosken Liisalan silta. Harmi, ettei silta-asiaa saada ratkaistuksi kaikkia jotenkin miellyttävällä tavalla. Tällä kertaa vahinko vaan, ongelmaksi näytti muodostuneen kustannukset. Aikaisempi kustannusarvio oli 200 000 euroa nykyistä pienempi. Ihmettelen. Aiemmin kyseisen sillan kohdalla käytiin tiivissanaista keskustelua siitä, pitäisikö sillan kantaa 34 vai 60 tonnia. Nyt ilmeisesti koko ailtahanke on jäissä ja pohditaan tien kunnostusta, jotta kantaisi kyseiset kuormat.

Eilen järjestettiin keskustelutilaisuus kylien elinvoimaisuuden parantamisesta. Ajatus "kylätoimijoista" on erinomainen ja sopisi oikein hyvin meidänkin kuntastragiassamme yhteisöllisyyden periaatteeseen. Pienillä kylillä olisi toimijoita, jotka tarjoaisivat palveluina esim. lumenluontia, kaupassakäyntiä, pieniä korjaustöitä ja vaikkapa ruuanlaittoa kyläläisille. Toivottavasti innostus kylillä herää ajatukseen, koska näin saisimme paremmin taattua palvelut myös laajan kuntamme reuna-alueille. Ongelmana voi olla innokkaiden ja palveluhenkisten toimijoiden löytyminen ja toisaalta se, että heidän toimeentulonsa pitää olla turvattu. Olemme yhteiskunnassamme menossa yhä enenevässä määrin siihen, että palveluista on maksettava käypä hinta. Tähän kulttuuriin meidän on varauduttava, koska nykyisellä talouden tasapainottamisen aikakaudella ei palveluita enää saa "ilmaiseksi" ja automaattisesti vaan niistä on maksettava. Toivottavasti kuitenkin yhteiskunnassamme edelleen pystymme hinnoittelemaan palvelut asiakkaan tulojen mukaisesti niin, että myös pienempituloisilla olisi mahdollisuus kattaviin ja laadukkaisiin palveluihin. Näihin asioihin on meidän uskallettava panostaa, jotta tasa-arvoisempi yhteiskunta saa mahdollisuuden toteutua.