perjantaina, huhtikuuta 06, 2007

Arjessa mukana

Heipä hei! Onkin vierähtänyt aikaa viimeisestä kirjoituksesta. Vielä kerran lämpimät kiitokset kaikille tukijoilleni vaaleissa! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja puurtaa kohti tulevaa. Aika vaalien jälkeen on mennyt kuin siivillä. Arki on pitänyt mielen virkeänä niin kotona kuin työrintamallakin. Jokunen tovi tosin vierähti, ennenkuin taas pääsi starttaamaan oikein kunnolla arkeen. Vuoden ajan tehty vaalityö, sen analysointi ja pohdinta on nyt tehty. Kiitos siitä teille rakkaat puurtajat!

Arki menee ja kevät tulee. Kunnallispolitiikan saralla Leppävirralla on taas vauhdikasta. Vesileppiksen luottamushenkilöistä koottu hallitus erotettiin ja paikalle nimettiin pääasiassa virkamiehistä koottu hallitus. Erikoiselta vaikuttaa, muttei voi kun arvailla, mitä taustalla jyllää. Kunnan sisällä Sorsakosken keittiö puhuttaa. Kunnassamme pyritään keskittämään keittiöt kirkonkylälle taloudellisista syistä ja ainakin täällä Timolassa lapset ovat keskittämisestä huolimatta saaneet hyvää ja lämmintä ruokaa syödäkseen. Ainakin näin meidän ekaluokkalainen sanoo. Yhteistyötä ja kaikkien kylien ja kuntalaisten huomioimista päätöksenteossa tarvitaan; tasapuolisuutta ja joustavuutta kaikilta.