Hoitajapulasta
Ihana sunnuntaipäivä. Oltiin pienten miesten kanssa pulikoimassa Vesileppiksessä. Touhua riitti ja nyt pojat ovatkin jo rauhallisten unten mailla. Huomenna alkaa viimeinen tohinaviikkovaalityössä. Varkauden soppatykki kutsuu iloisia vaalityöntekijöitä.Uutisissa kerrottiin jo tiedossa olevasta hoitajapulasta. Meilahdessa leikkauksia on jouduttu peruttamaan hoitajapulan vuoksi. Huolestuttavaa. Uutisoinnissa peräänkuulutettiin hoitajien palkankorotuksia. Oikein. Hoitajat ovat alipalkattu ryhmä työn vaativuuteen, vastuullisuuteen ja koulutuksen pituuteenkin nähden. Toisaalta mielestäni hoitajien työn arvostusta tulisi lisätä, jotta hoitoalan opiskelupaikat kiinnostaisivat yhä useampaa nuorta ja varttuneempaakin opiskelijaa. Hoitotyö on raskasta ja on aina ollut. Tänä päivänä työn luonne on monin tavoin muuttunut. Hoitajia on useissa paikoissa niukalti. Hoitotyötä kun ei onneksi voida koneellistaa, vaan aina hoitajana on oltava ihminen ihmiselle. Jotta hoitotyö olisi inhimillisempää ja potilaille olisi enemmän aikaa, voisi työmarkkinatuella tms. kuntiin ja sairaaloihin palkata avustavaa henkilökuntaa lukemaan aamun lehtiä, jutustelemaan ja auttamaan pienissä askareissa. Potilaat saisivat näin etenkin vanhustenhuollossa kokea enemmän oman merkityksellisyytensä ja arvokkuutensa. Jospa näin joku nuori innostuisi hakeutumaan hoitotyön rankkaan mutta antoisaan ammattiin.
Hei,
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home