maanantaina, toukokuuta 11, 2009

Museokierrosta ja KOKOa

Kunnanhallituksemme kokoontui tänään Leppävirran museolle. Täytyy myöntää, etten leppävirtalaisena ole siellä aiemmin vieraillutkaan. Näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka, jota voi lämpimästi suositella muillekin. Kulttuurielämystä siis tällekin päivälle. Kokouksen alussa saimme napakan paketin Kuopion alueen KOKO-hankkeesta. Kunnanhallituksella onkin nyt vaikea pähkinä purtavaksi; olemmeko mukana Varkauden-Pieksämäen seudun vai Kuopion KOKO-alueessa. Entinen kunnanhallitus linjasi Leppävirran kuuluvan Kuopion alueeseen. Viikon päästä asia ilmeisesti tulee käsittelyyn ja silloin ja sitä ennen varmaan kuullaan ajatuksia suuntaan ja toiseen. Samanlaista kädenvääntöähän meillä käydään edelleen siitä, olemmeko Varkauden vai Kuopion seutua. Molemmilla suunnilla on kannattajansa ja mielenpiteitä ja syitä niihin on monenlaisia. Keskustelua vaan pitäisi pystyä käymään oikeasti, miettiä kuntalaistemme näkökulmia ja maantieteellistä sijaintiamme. Olisikohan mahdollista tehdä oikeaa ja avointa yhteistyötä molempiin suuntiin kääntämättä selkää toiselle? Tai valitsematta toista paremmaksi suunnaksi?

Aurinko paistaa ja kesän korvilla ollaan. EU-vaalit tuovat poliittisella rintamalla tähän kevääseen oman säväyksensä. Yhdistyksemme ehdokas Niko Korte vieraili Leppävirralla perjantaina. On ollut ilo olla tekemässä Nikon kanssa vaalityötä; asiantunteva, ihmisläheinen ja positiivinen nuori mies. Lauantaina torillemme tulee Sievisen Jani, jonka tapasin matkallamme Brysselissä. Toivottavasti väkeä tulee paikalle jotta Jani saa antaa muillekin yhtä inhimillisen ja fiksun kuvan itsestään. Julkisuuden ihmisiä kun joskus moititaan ihan pelkästään siksi, että he ovat julkkiksia. Onneksi vaaleissa on mukana niitäkin julkkiksia, jotka ottavat asioista selvää, ovat mukana omana itsenään ja tosissaan.

Puolue toisensa perään heittää mitä kummallisempia ajatuksia aina presidenttipelistä lähtien. Olisiko kuitenkin ihmisten kannalta reilua keskittyä nyt näihin vaaleihin, asioihin ja ehdokkaisiin? Toivottavasti äänestysaktiivisuus nousee ja ihmiset laittavat kortensa kekoon. EU kuitenkin päättää nyt ja tulevaisuudesta niin monesta meitä kadun tallaajia koskevista asioista.