Minne suunta Leppävirta?
Valtuustomme kokoontuu huomenna päättämään lopullisesti liikelaitos - Kysterin perussopimuksen hyväksymisestä. Kunta järjesti viime viikolla valtuutetuille kyseisestä asiasta tiedotustilaisuuden. Tilaisuudessa ei tullut mitään uutta tietoa. Eikä olisi voinutkaan tulla, koska kunnanhallitus oli jo päätöksensä tehnyt. Ensimmäistä kertaa viralliselta taholta kuului kuitenkin, että nyt valtuutettujen on samalla mietittävä, mikä on tulevaisuudessa yhteistyömme suunta; Kuopio vai Keski-Savo. Kuopion osalla mainittiin kehityksessä mukana oleminen; Keski-Savossa ei sitten kai kehitystä tapahdu?? Mielipiteiden muokkaaminen on aloitettu jo hyvissä ajoin. Toivottavasti tästä valtuustosta tulee asiallisempi kuin edellisestä Paras-hanketta käsittelevästä kokouksesta. Toiveena voisi olla, että kunnanjohtajan puhe voisi tällä kertaa olla hieman lyhyempi kuin 55 minuuttia ja valtuutettujen arvoihin kantaa ottamaton... Valtuuston kokouksesta tulee varmasti mielenkiintoinen, niin eri linjoilla asioista ollaan. Demokratiaa. Toivottavasti vaan porukat osaavat pitää keskustelun asiatasolla, vaikkakin tiukkasävyistä siitä varmasti tulee.Eilen sain olla mukana Iisalmessa kansallisessa Veteraanijuhlassa. Upeaa. Veteraaneja, koululaisia, omaisia ja muita kutsuvieraita oli paikalla 3000 ja juhla oli arvonsa mukainen. Silmät kostuivat monilla veteraaneilla Maamme-laulun kajahtaessa täydessä salissa. Hieno tunne !
Hei,
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home