Kiintiöt kunniaan
Leppävirran kunnanvaltuusto kokoontui historialliseen 100-vuotisjuhlakokoukseen upeasti remontoituun Vanhaan Pappilaan viime perjantaina. Juhlakokous oli historiallinen myös lyhykäisyydessään ja siinä, ettei äänestetty kertaakaan. Juhla oli hieno ja arvokas. Arki kuitenkin alkaa, samoin työt kuntalaisten hyvinvoinnin eteen. Meillä Leppävirralla liki joka päivä kuulee uusia uutisia lomautusuhkista, lomautuksista ja irtisanomisista. Pahalta näyttää. Viime vuoden lopulla kunnanvaltuusto päätti eri toimialojen prosentin säästövelvoitteesta vuoden 2009 talousarvion käyttötalouden määrärahoista. Ei tule olemaan helppo kausi uudelle valtuustolle. Enää mikään puolue tai ryhmittymä ei voi luvata kaikkea hyvää ja kaunista vaan on sitouduttava yhdessä talouden tasapainottamiseen. Ja yhteistyötä tarvitaan kaikkien kesken. Viime aikaiset neuvottelut puolueiden välillä eivät tosin ole ihan paras lähtökohta tälle yhteistyölle. Ja mitäänhän ei ole päätetty, ennenkuin kunnanvaltuusto sinetöi henkilövalinnat 26.1 kokouksessaan.Huomenna SDP:n piirihallitus sinetöi omalta osaltaan maakunnalliset valinnat. Esitykset on tehty ja uskon meidän tekevän valinnat hyvässä hengessä, niin maakunnallista tasapuolisuutta kuin ihmisten osaamista ja äänestäjien tahtoakin kunnioittaen.
En ole koskaan ollut liiemmin kiintiöiden kannattaja. Kuitenkin monen kunnan valinnoissa naiset jäävät vastaajan asemaan. Entinen valtuustokollegani, Kotkan rannoille muuttanut kokoomuksen Helena Kalema kirjoittikin mielestäni hyvin aiheesta sekä Warkauden Lehteen että Soisalon Seutuun. Ilmeisesti moni muukin oli kirjoituksen lukenut; sen verran supinaa sen tiimoilta oli valtuuston juhlakokouksessa.
Hei,
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home