torstaina, marraskuuta 06, 2008

Koirat haukkuu ja karavaani kulkee

Hohhoijaa. Kylläpä tämä vaalien jälkeinen kähmintä, omien etujen ajaminen, toisten morkkaaminen ja kampittaminen voisi jo riittää. Jännityksellä voi aina tiistaisin ja torstaisin avata paikallislehden. Voi jo etukäteen arvailla kuka tänään onkaan keksinyt parhaat sanankäänteet toisia puukottaakseen. Ei voi kuin ihmetellä sitä tapaa, miten meillä mennään. Mutta niinhän se on että koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.. vaikka sitten siellä kuuluisalla hiekkalaatikolla.

Jätän tällä kertaa valtuuston pikkujoulut väliin. Valita kun piti, niin suuntaan viikonlopuksi Porvooseen tapaamaan pitkästä aikaa lapsuusajan ystäviä. Hardwickin ohjaama "Juoruja" odottaa kolmea nauravaista naista lauantaina. Ja saapahan tyhjentää päänsä kaikesta tästä hulinasta. Automatkalla on hyvä pohtia syntyjä syviä, tehdä strategioita ja saada älynväläyksiä; käyttökelpoisia ja sitten niitä painokelvottomiakin.