perjantaina, lokakuuta 03, 2008

Upeaa puheenjohtaja!


Tänään oli mukava päivä. Saimme SDP:n puheenjohtajan, Jutta Urpilaisen vieraaksemme Leppävirralle. Milloinkahan viimeksi puolueen puheenjohtaja on kunnassamme vieraillut? Ymmärrykseni mukaan Paavo Lipposen aikaan. Tunnelma oli kihelmöivä ja odotimme päivältä paljon. Ja vielä enemmän saimme. Lukiovierailu oli rento ja mukava, johtunee paljolti myös lukiolaisten asenteista, mielenkiintoisista kysymyksistä ja hyvästä ilmapiiristä. Mukava mennä lukiolle ensi viikolla paneelikeskusteluun; varmasti kiperiä kysymyksiä luvassa.

Kansalaistapaamisen järjestimme kunnantalolla, jonne olikin kerääntynyt suuri joukko nuorempia ja iäkkäämpiä kuulijoita. Urpilainen todella osaa ottaa yleisönsä. Kiva oli kuulla erään vanhan puolueaktiivin kommenttia, ettei se Urpilainen sitten ollutkaan huono valinta. Ennen puoluekokoustamme kun jotkut senioridemarit vähän epäilivät nuoren ja vielä naisen kykyä toimia puolueen puheenjohtajana. Eivät epäile enää. Samalla me kuntapäättäjät ja ehdokkaat saimme kannustusta omaan työhömme kunnissa. Sitä me toki tarvitsemmekin tässä huiskeessa ja hulinassa. Kauniit kiitokset!