Vaalityötä ja kipeitä reisiä
Vaalit lähestyvät ja kolmen yön päästä tulokset ovat tiedossa. Mielenkiintoiset vaalit meillä Leppävirrallakin. Vaalityö on sujunut suhteellisen hyvässä yhteisymmärryksessä. Samalle torille ja vielä samaan aikaankin on mahduttu. Ylilyöntejä on tullut yllättävänkin vähän, tosin niitä ei tarvitsisi tulla ollenkaan. Selvästi huomaa sen eron viime vaaleihin, että niin puolueet kuin yksittäisetkin ehdokkaat mainostavat lehdessä itseään enemmän kuin aiemmin. Vaalit otetaan näköjään enemmän tosissaan. Onhan se niin, että kuntalaisten kannalta on merkityksellistä se, ketkä ihmiset ja mitkä puolueet valtuustosalin penkkejä kuluttavat seuraavat neljä vuotta. Ja mihin suuntaan ja keiden toimesta Leppävirtaa luotsataan? Nähtäväksi jää, sunnuntaina tiedetään enemmän. Vielä loppurutistus ja sitten jännäämään tuloksia. Tässä yhteydessä on kiitettävä omaa porukkaa REILUsta meiningistä.Päivät täyttyvät vaaleista huolimatta onneksi arkirutiineista. Töissä pukkaa kiirettä ja sitä mukavampi onkin viettää leppoisaa iltaa kotosalla. Tänään kävin ystävättäreni kanssa hikoilemassa Timolan liikuntasalilla. Naiset ovat porukalla järjestäneet näin torstaisin peli-illan; milloin sählyä, korista ja tänään KUNTOPIIRIÄ. Mukava touhuta porukalla, jäisi kuntopiirit ehkä kotona tekemättä. Saas nähdä miten hyvin huomenna töppönen liikkuu, kun menemme luukuttamaan. Aatteen palolla räntäsateessa ei vielä olekaan varpaat paleltuneet. Mutta mitäs vaalityötä se semmoinen on, jos eivät varpaat palellu, pää kastu ja postiluukut kolahtele. Perinteistä pitää pitää kiinni.
Hei,
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home