Mia Hahtala

Työelämä kovenee

Hätkähdin päivän uutista, vaikkei se kovin yllätyksellinen ollutkaan. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen kirjoitti nuorten ja nuorten aikuisten mieliala- ja stressihäiriöistä johtuvien sairauslomien kolminkertaistuneen kymmenessä vuodessa. Yhtenä selityksenä kehitykseen arvellaan olevan työelämän koventuminen, joka heijastuu myös opiskelijoihin. Tähänkö suuntaan ollaan menossa? Yhteiskuntamme kovenee koko ajan. Sekä opiskelijoilta että työntekijöiltä vaaditaan yhä enemmän. Työsuhteet ovat katkonaisia, porukkaa irtisanotaan. Jokainen meistä voisi hetken pysähtyä miettimään niitä työnsä menettäneitä kouluttamattomia 50-60-vuotiaita, jotka ovat nyt ilman työtä ja koulutusta. Miten elämästä saisi kiinni? Työpaikkojen yhteiskuntavastuussa on parantamisen varaa ja roimasti. Vakituinen työpaikka ei tarkoita enää samaa kuin 10 vuotta sitten. Ihmisen arvoa mitataan suorituksilla, ei niinkään enää sillä mitä olemme toisillemme. Kaameaa. Samalla toisaalla pohditaan syrjäytymistä ja tuloerojen kasvua.

Mihin on kadonnut yhteisöllisyys? Sanommeko naapureillemme huomenta ja tiedämmekö edes ketä viereisen oven takana asuu? Omassa lapsuudessani vajaat 30 vuotta sitten kerrostalomiljöössä kaikki tunsivat kaikki. Me lapset kokoonnuimme kuivaushuoneelle leikkimään ja pitämään "kerhoja", leikittiin purkkista ja kirkkistä ja kaikki naapurin mummot olivat tuttuja. Eikä siitä nyt niin kovin kauaa ole... Voisimmeko jokainen tahollamme huudahtaa naapurille huomenet ja vaikka uskaltautua kysymään, mitä kuuluu?

posted by miahahtala @ 16:45