torstaina, elokuuta 28, 2008

Terveyskeskusmaksut nousevat ja pienituloiset maksavat

Perusturvalautakuntamme kokous päättyi juuri. Äänestimme x4, aiheina terveyskeskus-, päivähoito- ja kotihoidon palvelumaksujen korotukset. Äänestykset noudattivat samaa kaavaa. Esityksen tekijänä oli joko Vasemmistoliiton Kaisa Korhonen tai allekirjoittanut ja esitystä kannattivat demarien Tuomo Luostarinen ja Leppävirta-liikkeen Jorma Rajakannas. Äänestyksissä keskustan edustajat olivat korotusten puolesta ja puheenjohtajan äänellä voittivat kaikki äänestykset. Jätimme em. porukalla eriävän mielipiteen tk-maksujen korotuksista, koska ei tuollaiseen päätökseen tässä hyvässä taloudellisessa tilanteessa yksinkertaisesti meillä Leppävirralla voi yhtyä.

Valtiolla on tänä päivänä rahaa enemmän kuin koskaan ennen. Miksi meidän kuntina pitää lähteä korottamaan esim. terveyskeskusmaksuja, jotka koskettavat eniten pienituloisia, eläkeläisiä ja työttömiä? Leppävirralla menee taloudellisesti kohtuullisen hyvin. Onhan meillä varaa panostaa yritystoiminnan kehittämiseen, rakennuttaa halleja ja ylläpitää hyviä palveluita. Maksujen nostot ovat pieniä ja samalla myös pieniä kuntatalouden näkökulmasta. Kyllä meidän tulisi osata näitä rahoja kerätä niiltä, joilla on niihin varaa eikä pienituloisilta, jotka muutenkin kärsivät eniten yleisestä hintojen noususta. Pitäisikö herätä??