Historian tekijät
Puoluekokouksessa teimme historiaa! Saimme uuden puheenjohtajan ja puoluesihteerin ja ohjelmamme on uudistava. Valiokunnat uskalsivat ottaa reilusti kantaa yhteiskuntamme epäkohtiin ja ilmapiiri kokouksessa kaiken kaikkiaan oli uudistushenkinen ja avoin. Yksi konkreettisimmista asioista oli se, että salissa äänestimme päivähoidon maksuttomuudesta ja Ilkka Taipaleen esitys meni läpi.Sain olla mukana sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Seitsemän tunnin uurastuksen jälkeen saimme aikaan muutoksia ja päätösehdotuksia, joissa uskallettiin ottaa kantaa ja uudistaa asioita; pienituloisten ja syrjäytymisvaarassa olevien edun mukaisesti. Omakseni tuon valiotyöskentelyn koin ensinnäkin siksi, että ala on minulle ja tuttu ja innostava, mutta ennenkaikkea siksi, että koin olevani omieni joukossa. Kokouksen ilmapiiri oli lämmin; omiemme joukossa saimme uusia tuttavuuksia, pohdimme politiikkaa ja olimme kuin kotonamme. Mieleenpainuva, ajatuksia herättävä ja aattenpaloa kohottavat kolme päivää!
Omalta kohdaltani ihanin koskettavin hetki oli kokouksen lopussa laulettavan Työväen marssin kaikuminen kokousalissa. Marssi, jota ei voi laulaa ajattelematta sen sanomaa; aatetta, jonka vuoksi me kaikki teemme tätä työtä; maailman tekemiseksi paremmaksi, asia kerrallaan.
Hei,
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home