maanantaina, toukokuuta 12, 2008

Aurinkoa Budapestissa

Ihana aurinkoinen loma on takanapäin. Olimme kymmenen hengen porukalla lomailemassa valloittavassa Budapestissa. Näkymät Tonavan varrella olivat upeat linnoineen ja vanhoine rakennuksineen. Palvelu pelasi keskustassa, jossa englantiakin osattiin toisin kuin hivenen kauempana. Taskuvarkaista ei ollut tietoakaan lukuunottamatta oman hotellimme siivoajia. Kaupungissa on helppo liikkua eikä kovin pelottavaakaan edes iltayöstä porukalla. Keskusta oli kohtalainen hintatasoltaan. Saimme ystävättäreni kanssa nauttia kulttuurista kun kävimme katsomassa unkariksi lauletun Romeo ja Julia -musikaalin (tekstity toki englanniksi). Upea loma kaikin puolin.

Kuntasektorilla on näennäisen hiljaista. Viikonloppuna osa valtuutetuista on käynyt Tampereella valtuustoseminaarissa ja ainakin tarkoituksena oli siellä keskustella valtuustokäyttäytymisen periaatteista. Toivottavasti hyvää keskustelua on syntynyt. Postista pärähti tänään valtuustokauden henkilökohtainen arviointilomake. Hienoa. Valtuustotyötä niin omalta kuin muidenkin osalta on hyvä arvioida, katsoa peiliin ja suuntaan jos toiseenkin. Lämpimästi toivon, että tuloksia myäs arvioidaan ja niistä keskustellaan. Josko tämä voisi edes hivenen lisätä demokratiaa, toisten arvostamista ja valtuustotyöskentelyn mielekkyyttä. Nähtäväksi jää.