perjantaina, maaliskuuta 21, 2008

Pääsiäisen rauhaa

Pääsiäinen on käsillä. Opettajan työn iloksi voi lukea sen, että aikaisemmasta vuorotyöstä poiketen perinteiset pyhät voi oikeasti viettää vapaalla. Nyt kun on saanut tehdä perinteistä 8-16 työtä osaa entistäkin paremmin arvostaa vuorotyöntekijöitä. Varsinkin sitä hoitajien epäsäännöllistä vuorotyötä, aamua, iltaa, yötä ja viikonloppuja. Kaikkea sopivasti sekaisin.

Päivät ovat menneet tässä kevään korvalla nopeasti. Alakulo on vallannut mielen lähipiirin surullisten tapahtumien vuoksi. Yritän olla läsnä ja tukena kun sanoja ei ole..

Politiikan rintamalla on näennäisesti hiljaista. Tosin Paras-hanke, yllätys yllätys, puhuttaa edelleen. Täytyy kyllä kummastella keskustalaisten lausuntoja siitä, ettei liikelaitosmallin heikkoja puolia kahteen vuoteen ole kerrottu. Onhan niistä ollut puhetta ja ajatuksia suuntaan ja toiseen niin mediassa kuin kahvipöytäkeskusteluissakin. Tosin voihan olla niin, että kun asiat juntataan, ei huonoista puolista puhutakaan. Nyt kuitenkin heikoista puolista puhutaan ja hyvä niin. Jotenkin kaikessa ajattelussa pitäisi saada mustavalkoajattelu edes vähän harmaammaksi. Harvoin tässä elämässä mikään asia on mustavalkoisesti joko hyvä tai paha, oikein tai väärin.

Kunnaninsinöörimme vaihtaa paikkakuntaa. Saa nähdä millaisen johtajan tekninen toimi saa tulevaisuudessa ja mihin suuntaan teknistä toimea sitten viedään. Toivottavasti avoimempaan ja suunnitelmallisempaan suuntaan.

Rauhaisaa pääsiäistä. Muistetaan pitää huolta lähimmäisistämme, ottaa kainaloon ja näyttää kuinka paljon heistä välitämme.