Aurinkoa päivään
Kaunis päivä. Aurinko vihdoin viimein osoitti olemassaoloaan pilkistämällä pilvenraosta. Päivä vierähti lasten kerhotouhuissa ja kotosalla töitä touhuten, kun harvinaista kyllä, sattui päivä ilman opetustunteja. Toki kotiin asti tänäänkin on töitä riittänyt, eikä laiskottelemaan ole päässyt. Siitä lapsukaiset onneksi pitävät huolen.Mielenkiinnolla seuraan nyt tätä keskustelua paras-hankkeesta. Leppävirran kunnalle kun ei tunnu kelpaavan edes isännyys Varkauden kanssa yhteistoiminnassa. Todennäköisesti ei kelpaa mikään muukaan, ellei kunnanvaltuustomme maanantaina suunnastamme yhteistoiminnan suhteen toisin päätä. Ja toivottavasti päättää. Ihmisistä pitäisi olla kyse ja unohtaa tässä vaiheessa malleista keskustelemisen. Omaan pieneen päähäni ei mahdu se, että keinotekoisesti luotu piirimalli yhdessä 9 muun hajallaan olevan pienen kunnan kanssa voisi kuntalaisille olla parempi vaihtoehto kuin vieressä oleva Varkaus. Päätöksenteon ei pitäisi antaa karata kauas omasta kunnasta, jossa meillä toki palvelut tällä hetkellä ovat hyvät. Varkauden taloustilanne ei ole paras mahdollinen, kuten kaikki tiedämme. Mutta ei yhteistyössä ymmärtääkseni ole kyse varojen ja velkojen tasaamisesta vaan yhdessä asioiden tekemisestä. Auringonpaistetta päivääni toki tuo myös se, että Leppävirran sosialidemokraatit ovat Varkauden kanssa yhteistoiminnan kannalla. Katsotaan.
Hei,
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home