perjantaina, elokuuta 15, 2008

Sanattomaksi vetää

Pöyristyttää. Luin Savon Sanomista jutun veteraanien soppajonosta Kunnonpaikassa. Kunnonpaikka ei enää päästä kuntoutusasiakkaitaan samaan pöytään muiden hotellivieraiden kanssa. Näinkö me kunnioitamme veteraaneja?

Maassamme on 74 000 veteraania, joista 35 000 käy kuntoutuksessa. Joukko vähenee päivä päivältä. Vähintä mitä me nykysukupolven edustajat voimme tehdä näille maamme ja hyvinvointimme rakentajille, on tarjota laadukasta kuntoutusta, johon kuuluu myös ravitseva ruoka. Monet veteraanimme elävät vieläkin yksin omissa kodeissaan ja tulevat kuntoutukseen hoitamaan sekä fyysistä että henkistä terveyttään ja tapaamaan muita veteraaneja. Omassa kodissa ravitsemus voi jäädä yksipuoliseksi ja siitä syystä kuntoutuksessa tulisi korostetusti kiinnittää huomiota ravintoon. Lisäksi yhdessä, rauhassa veteraaniystävien kanssa nautittu ruokailutilanne on jo itsessään edistämässä sosiaalista hyvinvointia. Muutosta seisovan pöydän päivällisestä soppajonoon perustellaan terveyssyillä. Eikö kuitenkin ravitseva ja monipuolinen ateria sisällä enemmän ruoka-aineympyrän ainesosia kuin pelkkä keitto? Ylipaino-ongelmaan vetoaminen on mielestäni erikoista, sillä useilla ikäihmisillä ongelmana on enemmänkin yksipuolinen ja liian vähäinen ravinto.

Nämä veteraanit ovat kärsineet sodan tyrskyt ja rakentaneet hyvinvointivaltiomme. Mitä tällainen eriarvoistaminen ja toisen luokan kansalaisiksi sysääminen kertoo meidän tämän päivän yhteiskunnastamme? Näinkö vähän arvostetaan niitä ihmisiä, joita saamme kiittää itsenäisyydestämme ja turvallisuudestamme tänä päivänä? Jään sanattomana seuraamaan keskustelun jatkumista..