maanantaina, joulukuuta 15, 2008

Kauden viimeinen valtuusto

Tämän kauden viimeinen valtuuston kokous oli tänään; tapansa mukaan pitkä ja värikäs. Keskustelimme pitkään, paljon ja usein ensi vuoden talousarviosta ja tulevien vuosien taloussuunnitelmista. Lumilautailurinne nyt sitten lähti koko budjetista ja näillä lumilla hyvä niin. Muistan nuoruudesta, että samaisella nyppylällä oli kyhäilty laskettelurinne, joka ei siinä muistaakseni silloin montaa vuotta säilynyt. Ei ole nyppylä siitä suurentunut. Budjetti muuttui alkuperäissuunnitelmista, kuten meillä Leppävirralla niin usein tuntuu käyvän. Onneksi nyt muutokset olivat hyviä! Liisalan silta rakennetaan vihdoinkin! Ja vielä loppurahatkin vuodelle 2010 saatiin budjettiin väännettyä. Mutta ei pidä taaskaan nuolaista ennenkuin tipahtaa, eli tässä tapauksessa vasta sitten kun uuden ja komean Liisalan sillan nauhaa leikataan. Kirjaston laajennukseen varattiin rahaa. Kirjastopalvelut ovat niitä valitettavan harvoja palveluja, jotka ovat kuntalaisille ilmaisia ja kaikkien käytettävissä.

Viimeisenä sokerina pohjalla Leppävirran kunnan toimintasääntä muutettiin. Lautakuntien määrää vähennettiin lautakuntia yhdistämällä. Esitin, että lisättäisiin demokratiaa ja noudatettaisiin Kuntaliiton suosituksia lautakuntien ja kunnanhallituksen jäsenten määrien nostamisesta parittomaan; 8:sta 9:ään. Äänestettiinhän siitä (20-15), mutta ei kai valtapuolueella voi olla halua demokratian lisäämiseen, ainakaan näillä kuvioilla. Keskustelu oli värikästä jälleen kerran; ainakaan kannanottojen puutteesta ei tätä valtuustoa voi moittia. Toisaalta joskus olisi voitu pysyä enemmänkin asiassa. Uudelta valtuustolta voisi toivoa yhtä asiaa: enemmän valtuustoryhmien välistä yhteistyötä ja avointa keskustelua. Ehkä näin päästäisiin myös valtuustossa edes hiukkasen vähemmällä sanailulla.