Nollamaksuluokan lakkauttaminen puhuttaa
Vilkkaasti keäsn alku hurahtaa. Perjantaina oppilaitoksessamme pidettiin kahdet juhlat, toiset jatkaville ja toiset valmistuville. Toivotan lämpimästi onnea kaikille uuteen ammattiin valmistuville ja etenkin lähihoitajille, jotka pääsevät aloittamaan todenteolla raskasta mutta sitäkin antoisampaa työuraa. Eilen oli Veetin ensimmäinen kevätjuhla ja pikkumies esiintyi Sisu-kissana. Ihana nähdä pienten eka-ja tokaluokkalaisten tomeraa esitystä.Valtakunnan politiikassa päivähoidon nollamaksuluokan lakkauttamisen suunnittelu puhuttaa. Eikä suotta. Nollamaksuluokkaan kuuluvat pienituloisimmat yksinhuoltajat, pätkätyöläiset ja opiskelijat. Hallitus antaa toisella kädellä yksihuoltajille lapsilisän korotusta 10 euroa kuukaudessa ja toisella kädellä ottaa pois enemmän lasten päivähoitomaksuissa. Yhteiskuntamme vain eriarvoistuu, kun pienituloisten on mietittävä työnteon järkevyyttä päivähoitomaksujen korottuessa. Jäädään kotiin, erkaannutaan työnteosta ja sosiaalisesta verkostosta. Yhteiskuntamme eriarvoistuu entisestään. Huolestuttavaa.
Kuntapolitiikan saralla Leppävirran kunnassa otettiin sekä kunnanvaltuutettujen (lukuunottamatta passista kieltäytyneitä) että kunnan työntekijöiden keskuudessa käyttöön käytöspassi. Savon kielellä tietenkin. Idea on mielestäni hyvä näin, koska me valtuutetut voimme esimerkillämme rakentaa me-henkeä ja olla osaltamme tukemassa kodin ja koulun kasvatustyötä. Jos valtuustossa emme osaa noudattaa reilun pelin sääntöjä ja kohdella toisiamme kunnioittavasti, miten voimme odottaa sitä kunnan työntekijöiltä tai lapsiltamme? Passihan ei takaa hyviä käytöstapoja, mutta hyvä muistutus se on meille aikuisillekin reilun pelin ajatuksesta ja siitä miten toisia tulisi kohdella. Kannattaisi meidän kaikkien joskus muistaa passin sanoja lainaten, että "muuttii suattaa olla oekeessa".
Hei,
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home