maanantaina, joulukuuta 11, 2006

Sataa sataa ropisee

Pimeitä on päivät, kun lumi ei ota tullakseen. Eilinen päivä samoin kun tämäkin ilta on vierähtänyt perehtyen hoitoimenpiteiden uusimpiin käytäntöihin ja kansansairauksien ennaltaehkäisyyn. Kylläpä tämä maailma onkin täynnä uutta tietoa, jota päivitetään koko ajan. Opettajan työssäkin pitää pysyä ajan juoksussa mukana. Vaikka ei olekaan kuin reilu pari vuotta siitä, kun olen viimeksi sairaanhoitajan työtä tehnyt, niin silti joitakin asioita on jo muuttunut. Ja muuttuu kaiken aikaa. Silloin tällöin myös opettajana on hyvä käydä "kenttätöissä" päivittämässä oma perusosaaminen uusine kuvioineen. Siitä kai se työn haasteellisuus ja mielekkyys tulevatkin, kun on joka päivä uutta opittavaa.

Huominen ilta vierähtääkin sitten Leppävirralla, jossa on Paras-hankkeeseen liittyvä keskustelutilaisuus kuntalaisille. Mielenkiinnolla odotan, mitä kuntalaiset ajattelevat, toivovat ja haluavat. Kuntalaisten kuuleminen ja keskustelutilaisuuden järjestäminen onkin paikallaan. Toivottavasti me valtuutetut saamme siinä sivussa lisätietoa suunnitelmista ja jo käydyistä neuvotteluista...