Eläkeläispäivä
Sosialidemokraatit järjestivät tänään eläkeläispäivä koko maassamme. Itselläni oli ilo saada osallistua tilaisuuksiin sekä Leppävirralla että Varkaudessa. Monipuolista ja avointa keskustelua käytiin mm. eläkkeistä, eläkeläisten verotuksesta, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista ja yksityistämisestä. Erityisen mukavana koin sen, että eläkeläiset olivat innokkaasti mukana antamassa ideoita ja ajatuksia meille nykypäivän nuoremmille päättäjille. Emmehän voi oikeasti tietää, mitä eläkkeensaajille kuuluu, jos emme aidosti ole läsnä kuuntelemassa heidän ajatuksiaan. Itsehän he parhaiten omat tarpeensa ja toiveensa tietävät. Luonnollisesti.Palvelut puhututtavat, etenkin palvelujen saatavuus tulevaisuudessa. Yksityistämisestä puhutaan paljon, mutta sosiaali- ja terveydenhuollon sektorilla suhtautuisin siihen varauksellisesti. Palveluita voidaan tiettyyn rajaan saakka mitata hoitohenkilökunnan määrällä ja koulutuksella ja annettavalla hoidolla. Kuitenkin hoidon laadun tulee olla tasokasta ja sen mittaminen onkin jo vaikeampaa. Ja kenen tehtäväksi jää hoidon laadun seuranta? Julkinen terveydenhuolto, haukuttiimpa sitä kuinka paljon hyvänsä, tuottaa maassamme laadukkaita terveydenhuollon palveluja. Palvelurakenteita uudistamalla ja avointa yhteistyötä yli kuntarajojen tekemällä varmasti myös terveydenhuollon suuret kustannukset kunnissa saadaan pienemmäksi. Avoimuutta ja ennakkoluulotonta yhteistyöhalukkuutta tarvitaan.
Hei,
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home