Mielenterveyden tuulia ja kultturielämystä
Viikko on hurahtanut vipinällä. Helsingissä olin kuuntelemassa mielenterveysmessuilla alan tutkijoiden näkemyksiä mm. ikäihmisten mielenterveyden edistämisestä, äänien kuulemisesta ja aivotutkimuksen näkökulmasta mielenterveysongelmien syntymiseen. Mielenkiintoisia aiheita ja varmasti antoisia niin meille alan opettajille kuin myös hoitotyöntekijöille ja mielenterveyskuntoutujille. Sosiaalinen eriarvoisuus ja köyhyys puhututtivat myös mielenterveysmessuilla. Nämä aiheet ovat kovasti kiehtoneet minua suhteessa yhteiskunnan kehitykseen kuin myös mielenterveysongelmiin. Valitettavan paljon sosiaalista eriarvoisuutta, köyhyyttä ja asunnottomuutta on edelleenkin maassamme ja yhteiskunnan haasteellisena tehtävänä on purkaa tämä eriarvoisuus tukitoimilla ja satsauksella heikompiosaisten pärjäämiseen. Enkä tarkoita tällä holhoamista. Mahdollisuuksien tasa-arvo on suotava kaikille.Tiistaina antauduin yhdessä kollegani kanssa kulttuurin lumoihin. Kävimme katsomassa koskettavan Evita-musikaalin. Ei ole turhaa kehuttu näyttelijöiden lumoavaa ja sieluun painuvaa eläytymistä. Mieleenpainuva kokemus.
Hei,
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home