Liukasta riittää
Eilinen meni huristen. Sain ilon olla puhumassa Leppävirran eläkkeensaajien kokouksessa ikäihmisten mielenterveydestä. Paljon keskusteltiin ja uusia ideoita ja ajatuksia tuli myös oman kuntamme päätöksentekoon. Ikäihmisethän itse ovat oman olonsa ja vointinsa parhaita asiantuntijoita. Päätöksenteossa tulisi pystäs katsomaan tulevaisuuteen ja toimia ennaltaehkäisyn näkökulmasta käsin. Väestömme ikääntyy ja meidän tehtävänämme on turvata heille onnellinen vanhuus yhdessä heidän kanssaan.Liukasta riittää takavetoisella autolla huristellessa kunnasta toiseen. Oppilaitoksella järjestettiin koulutusmessut. Messuosastoilla esittäytyivät eri alojen oppilaitokset ja mukava oli seurata opiskelijoiden intoa ja motivaatiota oman alansa esittelemiseen. Näki, että työtä oli tehty paljon messujen onnistumiseksi ja parturikampaajaopiskelijat olivat loihtineet erityisen näyttäviä kampauksia muotinäytöksen malleille. Varmasti tällaiset messut ja tempaukset tuovat arvostusta omaa, tärkeää ammatinvalintaa kohtaan.
Hei,
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home