torstaina, marraskuuta 02, 2006

Joulun lähestymisen huomaa

Marraskuu alkoi. Joulun lähestyminen alkaa jo näkyä postilaatikosta löytyvien lelukirjojen ja mainosten muodossa. Riittää pienillä miehillä ajankulua, kun joulupukin toivelista täyttyy lelumainosten houkuttelevista antimista. Joulu on kaupallistunut. Harmi. Itsekin sitä tulee hankittua aivan liikaa lahjoja pojille, vähempikin riittäisi. Yhtenä jouluaaton aattona erehdyin viime tipan ostoksille. Kaksi keski-ikäistä naista tappelivat ostoskeskuksessa barbie-nukesta, joka ilmeisesti oli kaupan viimeinen sen mallinen. Kamalalta näytti. Päätin silloin, etten enää jätä ostoksia viime tinkaan, jottei tarvitse moista tunkua katsella ja päätös on onneksi pitänyt. Kotitekoiset ajatuksella tehdyt lahjat lämmittävät mieltä ja mielestäni turhanpäiväisten lahjojen jakaminen aikuisille tutuille ja sukulaisille on turhaa. Tärkeämpää on, että lahja on henkilökohtainen, ja voihan toista muistaa muulloinkin kun jouluna. Ajatus on tärkein.

Meillä on maailman paras perhepäivähoitaja. Tuli taas muistutettua itseä asiasta, kun kunnan perhepäivähoidon ohjaaja soitti tiedustellakseen, tarvitseeko Veeti hoitopaikkaa vielä keväällä. On ollut hyvä olla, kun on tiennyt, että koulupäivän jälkeen Veeti on hyvässä hoidossa muiden poikien kanssa eikä yksin kotona kun vanhemmat ovat töissä. Meidän hoitajan kaltaisia sydämellään työtä tekeviä arjen puurtajia on varmasti nykypäivänä enää vähän. Arvostusta näitä hoitajia kohtaan tulisi osata myös osoittaa. Tärkeää työtä tekevät.