Hui hai hulinata
Eilinen ilta vierähti vaalipalaverin merkeissä ja sen jälkeen jälkipuinneissa ja ideoiden kehittelemisessä. Työpäivä oli vilkas, kunnes tein lähdön syyslomalle rentouttava hieronnan kautta. Sain käydä rauhassa ruokaostoksilla yksin. Kummasti sitä vaan kärryt täyttyvät, kun ostaa viikonlopun ruuat ja muun tarpeellisen viiden hengen porukalle.Ari meni illaksi kaverinsa raksalle töihin ja oltiin keskenään poikien kanssa. Kaikki oltiin pahalla tuulella, en edes muista, kuka oli ensin. Pojat riitelivät joka asiasta ja tuntui, ettei meikäläisen sanomisilla ja komentamisella ollut mitään vaikutusta. Rajoja ja rakkautta; kasvatusperiaatteeni ovat joskus tiukalla koetuksella. Niinpä piti viheltää peli poikki. Lastasin pojat autoon ja lähettiin ajelemaan rauhoittumisen toivossa. Pikkuhiljaa tilanne keveni ja kotiin tullessa kaikilla oli jo parempi mieli. Harvoin muistan olleen näin kiukkuista iltaa. Ajatukseni siitä, ettei koskaan pidä käydä nukkumaan pahalla mielellä toimi ainakin tänään. Tv-dekkarin ja Veetin piirtelytuokion jälkeen vietetään Veetin kanssa rauhallinen saunahetki. Meinataan mutustella popcornia ja istua ekaluokkalaisen kanssa hetki kahden jutellen. Sitten täytyykin ruveta valmistautumaan huomiseen Hahtaloiden ensimmäiseen sukukokoukseen.
Hei,
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home