keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Eilen sain ilon olla mukana oppilaitoksemme järjestämässä itsenäisyyspäiväjuhlassa. Veteraaneja oli kutsuttu mukaan ja saimme kuulla liikkuttavan tarinan sota-ajoilta veteraanin kertomana. Itsenäisyyspäivän arvostusta tulee vaalia ja samalla on hyvä miettiä sitä, miten hyvin meillä asiat oikeasti ovatkaan. Kehitettävää on aina, mutta joskus on hyvä pysähtyä miettimään myös positiivisia asioita. Ilman meitä vanhempien sukupolvien työtä ja uurastusta ei meillä olisi mahdollisuuksia tällaiseen elämään kuin nyt. Kiitos siitä.

Kunnanvaltuustomme kokoontui maanantaina. Esityislista oli harvinaisen lyhyt, sillä budjetista keskustelemme vasta parin viikon kuluttua. Vaikka käsiteltäviä asioita olikin vähän, keskustelu oli sitäkin vilkkaampaa. Joku jopa heitti ajatuksen, että voisimme alkaa puhua koiraverosta, kun keskustelu välillä jopa vähän suljahti ohi käsiteltävän asian. Vesimaksujen korottaminenhan se puhutti. Kokuksen jälkeen jäimme vielä demariryhmän kesken pohtimaan kantaamme kunta- ja palvelurakenneuudistukseen. Kunnasta olimme saaneet kysymyksiä, joihin meidän tuli ottaa kantaa. Hankalia asioita, varsinkin kun mielestäni kuntaliitokset, tilaaja-tuottajamalli, kuntayhtymät ym. eivät ole yksiselitteisiä. Yhteistyökuvioita tulee selvittää useammalta taholta ja eri sektoreilta, ennenkuin näihin asioihin voi selkeästi kantansa ilmaista. Mielenkiintoisia keskusteluja tiedossa. Mielenkiinnolla jään odottamaan.