Pikkujouluja ja budjettipähkinöitä
Viikonloppu se taas vierästi ja muutama lumihiutalekin jo leijaili päivää valkaisemaan. Eilen oltiin porukalla Suonenjoen torilla jakamassa mehua ja pipareita ja jutustelemassa paikallisten kanssa. Mielenkiintoista oli kuulla sisäsavolaisten näkemyksiä ja ajatuksia paras-hankkeesta; kuntaliitoksista ja kuntien välisestä yhteistyöstä. Paras-hankkeen tiimoilta tulisikin osata ajatella koko maakunnan asioita ja kunkin kunnan ja kuntalaisten näkemyksiä. Jokaisessa kunnassa on kuitenkin ne omat tärkeiksi ja hyviksi koetut palvelut. Toisaalta vanhat "perinteet", kuntien väliset yhteistyöongelmat ym. pitäisi saada taka-alalle, jotta avoin yhteistyö voisi onnistua.Ilta sitten vierähtikin tikkaporukan pikkujouluissa ja tuli taas naurettua maha kippurassa vanhoille muisteloille. Oltiin saatu koottua 15 vuoden aikana kyseiseen "harrastukseen" tutustuneet vanhat kaverit koolle ja menneiden muisteleminen sai varmasti monet meistä liki kyyneliin, joko kaihon tai naurun. Ihmiset pysyvät samanlaisina, vaikka hiukset harmaantuvat, kiloja karttuu ja toivottavasti sitä aikuisuuttakin, osittain.
Leppävirran sosialidemokraattien perinteinen joululounas syötiin tänään. Tunnelma oli leppoisa ja mukava puheensorina täytti salin. Meidänkin pienet miehet innostuivat toimimaan arpajaisten "onnettarina". Ruoka oli hyvää ja seura erinomaista. Mukava, miten tällainen perinteinen tapahtuma saa vielä ikääntyneetkin demarit liikkeelle; tapaamaan tuttuja ja saamaan uusia tuttavuuksia. Joululaulut raikuivat.
Lounaan jälkeen kokoonnuimme vielä valtuustoryhmällä pohtimaan huomista valtuuston budjettikokousta. Todennäköisesti kokouksesta tulee pitkä ja äänestämme paljon. Ajattelen kuitenkin, että kun kerran taloutta tasapainotetaan, on meidän kaikkien oltava talkoissa mukana. Budjettiesitys on kohtalainen, menoja karsitaan, mutta mielestäni tuohon raamiin sopiaksemme näin vain on tehtävä. Toivottavasti osaamme tehdä oikeita ja kauaskantoisia ratkaisuja, jotka karsimisen osalta koskettavat kuntalaisia vähiten. Etenkin vähäosaisia.
Hei,
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home