lauantaina, joulukuuta 15, 2007

Joulun odotusta, rauhaa ja kunnallispolitiikan kuhinoita

Joulun odotus on kauneimmillaan. Lumi tosin puuttuu, mutta tunnelma on mukavan rauhaisa. Osin rauhan ja levon tunnetta lisää se, että tällä kertaa ostokset on hoidettu ajallaan (marraskuun alussa) eikä kellään ole kiire minnekään. Ainakaan näin viikonloppuisin. Joululahjatoiveiden selvittely (=suomentaminen) on vienyt aikansa, kun 3-vuotias kertoi toivovansa lahjaksi rupisammakkopelin. Vaiherikkaiden selvittelyjen jälkeen mummo ja ukki saivat tonttuina toiveen täytettyä.

Kuntapolitiikan saralla sen sijaan on rauha ja leppoisa tunnelma kaukana. Maanantaina kunnanvaltuustomme kokoontuu päättämään ensi vuoden talousarviosta. Kunnan aikeissa oleva hallin rakentaminen yritykselle keskusteluttaa ja eri yritysten edustajat ja valtuutetut ovat käyneet puhelinrumbaa. Eikä syyttä. Kovasti olen asiaa selvittänyt ja penkonut ja kantani sen kautta muodostanut. Näillä vuokrasopimusehdoilla ei mielestäni hallia voida rakentaa. On meidän osattava ajatella kuntalaisia. Kun hallista saataisiin "normaali" vuokra, jäisi kunnalle huomattavasti enemmän rahaa, jopa useampi sata tuhatta vuosittain, käytettäväksi perusturvan ja koulutoimen tarpeellisiin investointeihin. Ihmettelen suuresti, miten tästä asiakysymyksestä onkaan tullut niin polttava ja tunteita joillekin herättävä... Ainakin itse olen saanut tuntea nahoissani, kun asiaa olen käynyt selvittelemään. Mutta kuka kuntalaisia puolustaisi, jos eivät valtuutetut. Saapa nähdä miten maanantaina käy..