maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Uusia ja vanhoja tuulia

Pohjois-Savon sosialidemokraatit pitivät eilen piirikokoustaan Kuopiossa. Hyvä määrä vanhoja ja uudempiakin aktiiveja oli kokoontunut maakuntasalin arvokkaaseen miljööseen. Keskustelua käytiin mielestäni jopa kiitettävässä määrin demarien uudistamisesta ja päivän yhteiskunnallisista polttavista aiheista. Aika on rajallista ja keskustelun toivon todellakin jatkuvan. Niin piirin tasolla kuin kunnallisjärjestöissäkin. Suuria muutoksia ei tehty. Piirihallitukseen vaihdoimme yhden jäsenen ja Rauno Airas jatkaa edelleen puheenjohtajana. Piirihallituksen paikan koen olevan ainakin itselleni hyvin haasteellinen ja mielenkiintoinen. Toki politiikan puhuminen muissakin intstansseissa on paikallaan, mutta piirihallituksessa saamme myös omaa kuntaa ja piiriä kattavamman katsauksen. Jotenkin tuntuu, että pikkuhiljaa me demarit Pohjois-Savossa olemme heräämässä. Kuopion demareista onkin meidän kaikkien hyvä ottaa oppia; kunnallisvaalityö on siellä jo kovassa ja hyvässä käynnissä. Uudistuksia tapahtuu kunnallisjärjestötasolla ympäri maakunnan ja uskon niiden uudistusten tuovan uutta virkeyttä toimintaan. Toisaalta on muistettava se, että juuriltamme me sen voiman ammennamme ja uskon pitkäaikaisten vaikuttajien pysyvän taustallamme ainakin "epävirallisesti".