lauantaina, elokuuta 12, 2006

Koulun alkua odotellessa

Päivä on mennyt pihamaalla tarpoessa ja pienten ukkeleiden touhuamista seuratessa. Veetin kanssa katsottiin tulevaa ensimmäistä koulupäivää varten tavarat; reput ja penaalit valmiiksi. Taitaa äitiä jännittää pikkumiehen eka koulupäivä enemmän kuin poikaa itseään. Ruokapöytäjutustelussa Veeti rupesi tenttaamaan äidiltä eri maiden pääkaupunkeja ja oli näköjään itse opetellut monia. Yllätyin miten paljon illalla itsekseen poika olikin niitä kartastosta opetellut. Toivottavasti samanlainen into uusien asioiden oppimiseen säilyy ensimmäisten koulupäivien jälkeen läpi koko elämän. Mietiskelin omaa kouluaikaani, omaa oppimisintoani ja opettajien asenteita oppilaita ja oppimista kohtaan. Opettajien koulutus on nykyaikaistunut ja opettajien tulisi ottaa huomioon oppilaat yhä yksilöllisemmin. Toivottavasti opettajien joukkoon mahtuu entistä enemmän niitä arjen puurtajia, jotka aidosti tykkäävät työstään ja välittävät oppilaistaan. Entistä enemmän ala-asteella varsinkin tulisi kiinnittää huomiota niihin heikommin pärjääviin lapsiin, jotta heillekin jäisi positiivinen kuva oppimisesta, opettajista ja koulunkäynnistä. Kiusaaminen on valitettavan yleistä ja yhteistyötä tulisikin lisätä niin opettajien ja vanhempien kuin perheneuvolan ja koulunkin välillä. Sekä kiusaaja että kiusattava voivat huonosti ja kiusaamiseen tulee puuttua heti, jottei lapsille jäisi siitä jopa elinikäisiä, oppimista ja elämässä eteenpäin menemistä taannuttavia traumoja.