Katsotaan ympärillemme
Lämmintä riittää. Aika on mennyt ensi viikon töitä suunnitellessa ja mielenterveystyön uusimpiin ajatuksiin perehtyen. Mielenterveyden kiemurat puhututtavat yleisesti silloin, kun joku mielenterveysongelmista kärsivä tappaa ohikulkijan. Tuntuu, että muuten on edelleen vallalla se ajatus, että kun ongelmista ei puhuta, niin niitä ei sitten olekaan. Kuitenkin itsemurhatilastoissa me suomalaiset olemme edelleen Euroopan kärkimaita. Valitettavasti. Jostainhan se kertoo kilpailuyhteiskunnastamme. Minne on hävinnyt yhteisöllisyys? Emme enää tiedä, kuka asuu seinänaapurissa, saati sitten että uskaltaisimme puuttua toisen asioihin. Jokaisella meillä tulisi olla ystäviä, tuttavia tai sukulaisia, joille voisimme purkaa huolemme, jottei niiden taakka kaatuisi päällemme. Entä jos niitä ei ole? Auttaisiko niitä yksinäisiä elämän tallaajia se, että jokainen meistä uskaltautuisi katsomaan ympärilleen. Lähellä voi olla joku, joka tarvitsee kuuntelijaa.Keihäsfinaali alkaa piakkoin. Aktiivisena penkkiurheilijana on sitä katsottava; tsemppiä Tero ja Suomi!
Hei,
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home