Kiitollisuutta jakamassa
Päivä meni ensi työviikkoa suunnitellessa ja kotihommia tehdessä. Isäntä tasoitteli pihamaata ja pojat touhusivat lätäköissä ja leikkivät itsetehdyillä puupyssyillä "pyssykkäriä". Vaikkei tuo sotaleikki paras mahdollinen olekaan, tuli taas kerran mieleen, miten hyvä olikaan että pleikkari on hajonnut. Reilun vuoden on ollut kaapissa, eikä ole Veeti sitä paljoakaan kysellyt. Eikä ole meidän tarvinnut olla rajoittamassa pelaamista. Tuntuu, että pienillä varsinkin jää pelaaminen päälle ja ajantaju häviää. Paljon antoisampaa on loppujen lopuksi tuo ulkona temmeltäminen. Illalla pidettiin tapaamista vaalijuttujen tiimoilta ja suunniteltiin mainontaa ja tapahtumia. Ideoitakin tuli lisää, ja niinhän sitä yleensä käy, kun monta päätä yhteen laitetaan. Älyttömän kiitollinen kyllä pitää olla sille porukalle, joka jaksaa vapaaehtoisesti ja vielä innolla osallistua vaalityön suunnitteluun ja toteuttamiseen. Samalla pitää kiitosta osoittaa myös kotijoukoille, jotka jaksavat kannustaa ja Ari jaksaa pyörittää tätä orkesteria silloinkin kun äiskä ei ole paikalla.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home