Viikonloppu vierähti demareiden vaalityön koulutuksessa Kuopiossa. Eriomainen koulutus alan asiantuntijoilta ja hyviä vinkkejä saatiin tulevia eduskuntavaaleja ajatellen. Hyvän koulutuksen lisäksi erityisen mukavaa oli saada tutustua uusiin ihmisiin ja jakaa ajatuksia. Aina ajatusten vaihto opettaa ja avartaa katsantokantaa asioihin.
Perusturva puhututtaa. Torstaina meillä on lautakunnan kokous ja ensi viikolla valtuustoseminaari. Toivon kovasti, että seminaarissa keskustellaan perusturvan asioista; budjetin ylityksestä ja sen syistä. Lastensuojelumenot ovat meillä kuten monessa muussakin kunnassa kasvussa ja nehän on maksettava. Lait säätelevät paljon perusturvan; sosiaali-, ja terveydenhuollon kenttää. Meillä pienessä kunnassa yksikin lapsen huostaanotto horjuttaa perusturvan budjettia. Nyt viimeistään kunnan päättäjien on herättävä. On tunnustettava se tosiasia, että lapset voivat huonosti ja lastensuojeluun on panostettava. Huostaanotetut lapset on hoidettava. Ennenkaikkea kuitenkin on panostettava lasten hyvinvointiin niin, ettei lasten huostaanottoja tarvitsisi tehdä tai ainakin niin, että niitä voitaisiin vähentää. Tähän tarvitaan entistä enemmän ennaltaehkäisevää työtä. Sen varmistamiseksi tulee taata se, että jokainen kunnan päätöksentekijä puoluekannasta ja ajatusmaailmasta riippumatta tietää ja ymmärtää lastensuojelun merkityksen niin lapsen, hänen vanhempiensa kuin kunnan taloudenkin näkökulmasta.
maanantaina, lokakuuta 02, 2006
Hei,
Kirjoittelen tänne kotisivuani tukevaan blogiin, kuulumisia matkan varrelta.
Terveisin
Mia
Osallistujat
Aiemmat viestit
- Sairaalareissua ja sukulaisuutta
- Työpäivän jälkeen jäätiin koululle tyyli-iltaan. T...
- Keskustelua kotiäitiydestä
- Reippailua kotkakuntotapahtumassa
- Pyykkäystä ja painia
- Perusturvan budjetinylitys puhututtaa
- Tutustumista mielenterveys- ja päihdepalveluihin
- Päivä kalakukkokaupungissa
- Naisten täydet poliittiset oikeudet 100 vuotta Suo...
- Iloa ja intoa vaalityössä

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home