lauantaina, kesäkuuta 06, 2009

Oikeutta vai moraalia

Tänään lehtikin uutisoi kuntamme luottamushenkilöiden välisestä oikeudenkäynnistä. Taustana moiselle rähinälle oli se, että Hynnisen Erkki loukkaantui Katrina Rajakankaalle siitä, että tämä oli pitänyt puheen kirkossa nuorena kuolleiden muistoksi järjestetyssä muistokonsertissa. Erkki kirjoitti asiasta lehteen ja Rajakannas haastoi Erkin oikeuteen törkeästä kunnianloukkauksesta. Nyt on käyty oikeutta ja Erkin todettu loukanneen Rajakankaan kunniaa. Erkkiä ei kuitenkaan tuomittu rangaistukseen, koska WL:n mukaan rikos oli vähäinen ja erityisistä syistä anteeksiannettava. Ymmärrän Erkin tilanteen. En pysty ymmärtämään sitä, että moiseen konserttiin ylipäätänsä kukaan luottamushenkilö menee pitämään puhetta, jossa mainittiin mm. Jokela ja nuorten valinnat; kun samaan aikaan ihmiset kirkontäydeltä itkevät, surevat ja kaipaavat omaisiaan.

Pohdinnan paikka on se, mitä sanomme, teemme ja kirjoitamme. Luottamushenkilöt ovat leikkiin ryhtyessään tehneet tietoisen valinnan julkiselle arvostelulle alttiiksi asettumisesta. Rajan ylityksiä ei pidä tehdä, mutta arvosteluakin on siedettävä. Useinhan se menee niin, että mitä valmiimpi itse on arvostelemaan toisten toimintaa, sen vähemmän itse pystyy arvostelua vastaanottamaan. Valitettavasti.